Hiljaisuuden rikkoutuessa..

Hei vaan hei, kovin on taas ollut hiljaista täällä blogimaailmassa. Ajattelen että olen nyt uskaltautunut elämään ihan oikeaa elämää, ja siksi en ehdi täällä virtuaalitodellisuudessa juurikaan seikkailla. Rivien välistä voikin lukea että viimekuiset MRI-tulokset olivat niin hyviä kuin olla vain voivat, kasvain päässä on pienentynyt leikkauksen ja sädenhoidon ansiosta, ja olokin on ollut hyvä. Ainoastaan satunnaiset epilepsia-tuntemukset ovat häirinneet, mutta lääkitystä muutettiin ja toivon todellakin sen toimivan!
Seuraava pään magneetti on taas puolen vuoden päästä, eli ihan heti ei siitä tarvitse huolta kantaa. Murehditaan sitten kun jotain murehdittavaa on! Nyt on liian kiire nauttia elämästä!

Lumet ovat sulaneet jo näiltäkin leveysasteilta, kovasti on pihaa siivottu ja tänään tein sen mitä suunnittelin jo viime keväänä, nostin kituvat marjapensaat tuolta tontin rajalta pois ja kaivoin niille uudet kuopat kasvihuoneen kulmalle. Riehuin vielä ilta yhdeksän aikaan pistolapion varressa, ja suosiolla jätin ne istutushommat huomiselle. Leikkaan kaikki pensaat alas, ja toivon että ne innostuvat kasvamaan paremmin uudessa paikassa, jonka rakkaudella niille valitsin. Kurkut, tomaatit ja paprikat odottavat keittiön ikkunalla pääsyä kasvihuoneeseen, tällä menolla saa istutustouhuja odottaa taas pitkälle kesäkuuhun kun on niin kylmä! Öisin käy vielä pakkasen puolella!

Kevät on uudistumisen aikaa, minullakin on jopa kaksi uutta projektia päällä joista voisin pari sanasta jakaa teidän kanssa :) Ensinnäkin olen (taas kerran) aloittanut laihduttamisen, alkoi tuntua ja näyttää siltä että en enää pysty elämään kertyneiden kilojeni kanssa, joten ei auttanut muu kuin lopettaa pullan mussutus ja pistää tossua toisen eteen lenkkipolulla. Nyt taitaa olla 6:s viikko menossa, ja olen saanut pudotettua 11 kg! Alkuun otin viikon ateriankorvikekuurin jolla lähti 5+ kiloa, jonka jälkeen olen jatkanut ihan ruokavalio+liikunta-yhdistelmällä ja saanut tuloksiakin. Tosin tavoitepainoon on vielä hurjasti matkaa, mutta vähitellen, vähitellen.. Kunhan käyrä näyttää koko ajan laskusuuntaan, niin sillä ei ole väliä milloin sen tavoitepainon saavuttaa!
Olen myös virittelemässä vanhaa rakasta harrastusta takaisin elämääni, nimittäin ratsastusta! Olen nuorena ollut kova hevostyttö, oma hevonenkin on ollut yli 6 vuotta ja Ypäjän Hevosopistollakin on tullut mutka käytyä (valmistunut en ole sieltä..), mutta kun sain lapsia niin harrastus jäi. Nyt kaverini on tarjonnut omaa hevostaan jota saisin hoitaa ja ratsastaa, ja olenkin kuumeisesti etsinyt housuja, kypärää ja kenkiä jotta pääsisin aloittamaan! Jännää ja ihanaa!

Tulevaa äitienpäivää vietän Kuutin kanssa Vaasassa kissanäyttelyssä ja kuhina käy myös Pohjoisen Rotukissayhdistyksen 20-vuotis juhlanäyttelyn järjestämisessä, nyt ymmärrän paremmin niitä eläkeläisiä jotka sanovat että eläkkeelle jäädessä se kiire vasta alkaakin! Eipä ole itsekään sairaslomalla paljoa ehtinyt oleilla!