maanantai 26. syyskuuta 2011

Näytelmiä Kokkolassa 24-25.9.2011


Edelleen kovin väsyneenä ja hämmentyneenä kaikesta näkemästäni ja kokemastani yritän vähän kertoilla meidän mielenkiintoisesta viikonlopusta.

Lauantai aamuna 1,5 tunnin yöunien jälkeen (ai miten niin mua on vähän jännittänyt?!) hypättiin Kuutin kanssa autoon klo.5.30, ajettiin Oulun kautta Kempeleeseen ja poimittiin matkan varrelta muut kyytiläiset kissoineen mukaan. Päätettiin ajaa pysähtymättä suoraan Kokkolaan, ja oltiin siellä noin 08.40.

Tämä Kokkolan kissanäyttely oli nyt lajissaan ensimmäinen sekä mulle että Kuutille, ja voin sanoa että sen kyllä huomasi! Kuutti-raukka veti ensimmäisen päivän takapuoli edellä rundia pitkin Sturdin seiniä, ei syönyt/juonut/käynyt vessassa lainkaan. Ja minä puolestaan esitin ehkä noin 1.000 000 tyhmää kysymystä, kun ei ihan tahtonut mennä jakeluun kaikki säännöt ja tavat näyttelyn aikana, varsinkin tuo ensimmäinen päivä meni ihan vaan ihmetellessä.

Mulle tuli vähän yllätyksenä kuinka pitkä tuo yksi näyttelypäivä on, ja tulipa todettua sekin että hyvä tuoli on enemmän kuin sata jänistä - pikkuinen pilkkijakkara ei ihan täyttänyt kaikkia mukavuusnormeja! Ja oli tosi paljon apua siitäkin että kasvattaja oli mukana neuvomassa ja ohjaamassa, yksinään olisin ollut vielä enemmän kuutamolla. Kristiina esitti Kuutin lauantaina, joten en ihan kaikkea tuomarin palautetta kuullut, mutta ainakin koosta tuli kiitosta. Tulos EX1, ainoana omassa värissään :)

Sunnuntaina olikin jo ihan eri meininki, kun itsekin pysyi vähän kartalla tapahtumista ja osasi vähän ennakoida tulevaa. Kuuttikin totesi että oikeastaan siellä ei ollutkaan niin pelottavaa, nukkui kaikessa rauhassa, söikin ja kävi jopa hiekkalaatikolla. Oli mukavaa huomata että kissa rentoutui, oli siitä lauantaista vähän huono omatunto kun sillä tavalla kissaa "kiusaan". Kissat arvosteli sunnuntaina tanskalainen tuomari, ja hätäilin että ymmärränkö sen puheista mitään kun oli sovittu että hoidan itse Kuutin esittelyn sinä päivänä. Mutta hyvin ymmärsin, ja sain samalla kokemusta niin että tästä lähtien vien kyllä kissan aina itse, kuulenpa samalla sen arvostelun siitä aitiopaikalta :) Kuutti sai kehuja, tuomari oli sitä mieltä että kissa on hyvää materiaalia kasvatukseen, vaikka ei varmaan tule olemaan se kirkkain tähti näyttelyissä. Ja nyt kun sitä olen makustellut, niin sehän ei siis voisi olla yhtään parempi palaute kissasta, jota on jalostuskäyttöön suunniteltu. Ja samallahan siinä sai myös kasvattaja vahvistusta sille että on valinnut hyvän kissan jatkamaan linjaa.

2 viikon päästä meillä on sitten edessä Jyväskylän näyttely, mielenkiinnolla odotan sitäkin ja toivottavasti Feanorian-kissat edustavat siellä yhtä hienosti kuin Kokkolassa :)

Tässä vielä viikonlopun tulokset meidän porukasta:

Feanorian Electrocute "Kuutti"
24.9.2011 tuomari J. Jyrkinen EX1
25.9.2011 tuomari J. Billing EX1

Feanorian Enterprise "Ukko"
24.9.2011 J. Jyrkinen BIS (kitten 6-10 months)
25.9.2011 J. Billing BIS (kitten 6-10 months)

Feanorian Charlotte Russe "Lotte"
24.9.2011 J. Jyrkinen CAP
25.9.2011 J. Billing CAP

tiistai 20. syyskuuta 2011

Valmistautumista ensimmäiseen näyttelyyn

Enää muutama päivä aikaa meidän ihka ensimmäiseen kissanäyttelyyn, ihan vähän jo jännittää! Jännityksen aiheet tosin ovat tyyliin "muistanko ottaa kissan mukaan lähtiessäni", kun tuntuu välillä että tämä äitiysloma on pehmittänyt pään ihan täysin :)

Kuutti pääsi pesulle (pääsi ja pääsi...) viime perjantaina, suoranaisesti ei varmaankaan nauttinut toimenpiteestä tippaakaan mutta yllättävän vähillä taisteluilla siitä selvittiin. Korvakarvojen trimmaukseen kävin marketista ostamassa kulmakarvaveitsen ja ollaan nyt muutamana iltana korvia sen kanssa siistitty, totesin että oli hyvä aloittaa ajoissa kun ei tuo tekniikka ole vielä täydellisesti hallussa, eikä kissalla kovin pitkä pinna emännän räpöstyksille. Ja on muuten huomattava ero karvallisten ja karvattomien korvien välillä, neidin korvat näyttävät nyt entistäkin isommilta! Ihania jättikorvia nämä itämaiset. Kynnet pitää muistaa lyhentää vielä perjantai-iltana.

Tänä iltana ajattelin jo vähän pakkailla, tai ainakin hakea esille kaiken tarvittavan. Kissan rekisterikirja ja näyttelyn vahvistuskirje on ehkä viisainta nostaa jo nyt silmien alle, ettei ne tärkeimmät sitten vaan unohdu. Ruoat on ostettu ja hiekkalapio, hiekat on vielä kaupassa. Ostin myös mikrokuituliinan karvan siistimiseen, Kristiina lupasi lainata silkkitippoja. Lauantai aamuna onkin sitten aikainen lähtö, saan itse pompata ylös varmaan jo heti neljän jälkeen aamuyöstä (aamu-unisen painajainen!) että olen sitten kuuden molemmin puolin noutamassa kyytiin muut näyttelymatkalaiset. Tähdätään siihen että oltaisiin Kokkolassa noin klo. 9:00.

Niin ja jouduttiin ottamaan Kuutilta eilen se DNA-näyte uudestaan, minkä siis piti olla jo matkalla tutkittavaksi. Todella luotettava kotimaan postilaitoksemme (kai huomaatte tietyn sarkasmin piikin..) oli hukannut yhden kissan näytteet, joten otettiin sitten kaikki näytteet uusiksi.. Toivottavasti nyt kaikki menee putkeen ja saadaan oikein hyviä negatiivisia testituloksia :)

lauantai 17. syyskuuta 2011

Karvoja ja korvia!






Herkkuja





Näin nälkäisenä onkin hyvä hetki ladata muutama kuva tekemistäni kakuista ja muista herkuista. Kaikki paitsi kuopuksen ristiäisissä tarjotut suklaat ovat omaa käsialaani, nuo iki-ihanat "niminamut" ovat Nelituuliasta.

Jo ammatinkin puolesta ruoanlaitto ja leipominen kiinnostaa, kerään keittokirjoja ja uusia reseptejä ja tykkään kokeilla uusia juttuja. Monesti parhaat maut ja yhdistelmät kuitenkin syntyvät vähän kuin vahingossa ja ilman mitään tarkkoja ohjeita, siksi omista ruuista on äärettömän hankalaa antaa "kunnon" reseptiä kun joku sellaista pyytää. Suomalaista ruokakulttuuria tulee vietyä myös maailmalle postcrossingin myötä, ja onpa eräs saksalainen kirjeystäväni kunnostautunut korvapuustien tekijänä!

Viime aikoina olen muistellut lapsuuteni aikaisia makuja, ja niistä inspiroituneena mm. testasin ensimmäistä kertaa itse kampanisuja. Ja miten tehdään niin pehmoista pullaa kuin lapsena mummolassa sai?! Kaipaan myös itse keitettyjä mehuja ja hilloja. Pakkasessa olisi kyllä marjoja, pitikö ruveta poppaliemien tekoon - voisi tämä syysflunssakin kaikota?

maanantai 12. syyskuuta 2011

Meillä juostaan taas!

Kuten Kuutin siskokin antoi omalla esimerkillään jo odottaakin, pamahti se toinen kiima päälle Kuutillekin - vain 2 viikkoa ensimmäisestä! Eilen iltapäivästä alkoi sellainen vihjaileva kiehnääminen ja äänen avaus, illalla ei ollut enää epäilystäkään mistä on kysymys. Eipä muuta kuin viestiä laittamaan Kristiinalle.

Tämähän on nyt hieman hankala tilanne, varmaan sekä Kristiinaa että itseänikin lähinnä huolestuttaa näiden usein toistuvien kiimojen mahdolliset haittavaikutukset, kiimahan itsessään on jo kissan elimistölle melkoinen rasitus ja saattavat altistaa kissan mm. kohtutulehdukselle. Kuuttihan täytti vasta 1/2 vuotta, joten ihan vielä ei olisi astutuksenkaan aika. Mutta toivotaan nyt että neiti ei jatkossa juoksisi ihan yhtä tiheästi, ihan oman hyvinvointinsa vuoksi.

Kristiina kävi viime viikolla tervehtimässä kissoja ja samalla Kuutilta otettiin PRA-näyte. Jäämme odottamaan vastauksia rapakon takaa! Muut siitostestit on vielä ottamatta, ja jossakin sivulauseessa on vilahtanut myös mahdollinen sydänultra, mutta nämä selviää sitten aikanaan. Sain myös shampoota Kuutin pesuun näyttelyä varten, sekä ohjeet korvakarvojen trimmaukseen. Nyt pitäisi käydä hommaamassa siihen trimmaukseen sopiva väline, eläinkauppa ei ainakaan osannut tarjota mitään joten seuraavaksi suuntaan marketin kosmetiikkaosastolle :)

Suurin osa näyttelykamppeista on nyt kasassa, nämä pari reissua tehdään nyt vähän mustalaistyyliin lainatavaroilla, mutta jos näyttelykärpänen kunnolla puraisee niin ostan sitten omat tarvikkeet, se Sturdi on varmaan heti ensimmäisenä ostoslistalla. Loppuviikosta pestään sitten kissa ja ruvetaan jo vähän jännittämään ensimmäistä näyttelyä!

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Katastrofin aineksia


Hiljattain telkkarista tuli John Websterin dokkari Katastrofin aineksia, jossa nelihenkinen perhe yrittää elää vuoden ilman öljyä. Siitä lähtien olen mietiskellyt myös omia kulutustottumuksia, ja laskin äsken huvikseni myös oman ekologisen jalanjälkeni.

Sain omaksi tulokseksi 1,5ha, hieman maailman keskiarvoa (1,8ha) alhaisempi. Mielenkiinnosta klikkailin myös vertailukohteeksi kuvitellun kolmikymppisen korkeakoulutetun sinkkunaisen, joka asuu kerrostalokaksiossa, käyttää joukkoliikennettä, on kasvissyöjä, joka suosii lähiruokaa ja kompostoi jätteensä. Tämän täysin minun vastakohtaisen naikkosen jalanjälki oli 1,1 hehtaarin kokoinen. Eli näin ne valinnat vaikuttavat, oli kyse sitten perheen perustamisesta tai lähiruoan suosimisesta.

Olen varma että voisin tehdä monia asioita eri tavalla, vaikka omasta mielestäni olenkin jo aika valveutunut kierrätysasioiden suhteen. Oma ekosyntini on ehdottomasti kertakäyttövaipat, meillä on 4 lasta ja kunhan viimeisenkin vaipatus päättyy ehkä noin 2 vuoden kuluttua, tämä perhe on tukenut vaippateollisuutta semmoiset 10 vuotta putkeen (!) ja jokainen voinee kuvitella sen vaippavuoren jonka olemme aikaan saaneet. Puhumattakaan siitä hirvittävästä rahamäärästä mikä niihin on mennyt! Lastenvaatteet ja lelut meillä kuitenkin kiertää, harvoin ostetaan mitään uutta ja koko perheen huvia onkin aika ajoin koluta kirpputoreja :)

Omakotitalossa asuvina ollaan "jouduttu" tarkkailemaan myös tuottamaamme jätemäärää ihan eri tavalla kuin esimerkiksi rivitalossa asuessamme, jolloin oli vähän turhan helppoa tunkea kaikki roskat samaan kassiin, vaikka taloyhtiö tarjosikin aika hyvät edellytykset tarkemmallekin lajittelulle. Tyhjät pahvipakkaukset (maitopurkit jne..) palavat tätä nykyä pannuhuoneessa, keräämme lasin, paperin ja osan muovista (ei kuitenkaan ihan yhtä hifisti kuin eräs pariskunta johon törmäsin kierrätyspisteellä: he toivat sinne jauhelihapakkaukset, ketsuppipullot jne.. mikä on tietysti hieno juttu, mutta mulla on siihen vielä matkaa). Ja siltikin tuntuu että meidän roska-astia pullistelee jo ensimmäisen viikon jälkeen, kun seuraavaan tyhjennykseen on matkaa vielä toinen mokoma! Tuo selittyy osaksi tietysti noilla vaipoilla ja lisäksi kissanhiekalla, mutta siltikin mietin mitä voisin tehdä vielä paremmin?

Myös kertyvä ruokajäte on yksi loputtoman nolouden aihe, meillä menee ruokaa hukkaan aivan hirveästi! Ja kyllä, minun pitäisi jo ammattini puolesta olla tarkka näissä asioissa ja sitä olenkin ollessani töissä, mutta miksi se on niin vaikeaa kotona?! Oma komposti pihalle ei houkuttele niin pitkään kun en tiedä kuinka sitä hoidetaan, ja jostain syystä en ole edes ottanut selvää. En myöskään ole kovin tiedostava kuluttaja esimerkiksi lähiruoan tai luomun suhteen, mutta en suostu pyytelemään sitä anteeksi, välillä vaan raha puhuu ja sillä siisti!

Luulen että ollaan aika keskivertoporukkaa, kun kierrätyksestä puhutaan. Arjen pienet valinnat vaikuttavat, ja vaikka niillä ei yksi ihminen maailmaa pelastakaan niin miksi en tekisi silti omaa osaani?

lauantai 10. syyskuuta 2011

Leipomuksia


Viimeisen parin viikon aikana olen innostunut pitkästä aikaa leipomaan, tämä innostus ei kyllä tee yhtään hyvää jumittuneelle laihdutuskuurilleni mutta onhan se itse tehty ihan erihyvää! Juuri hetki sitten nostin viimeisen pellillisen sämpylöitä uunista, ja pitihän ne todistusaineistoksi kuvata - harmi etten saa tuoksua liitettyä mukaan :) Sämpylöiden lisäksi testasin ensimmäistä kertaa porkkanakakun tekoa ja näyttihän tuo vieraille maistuvan, meillä onkin käynyt yllättävän paljon vieraita kun tämä leipomisbuumi iski, onkohan nämä kaksi jotenkin yhteyksissä toisiinsa? Porkkanakakun ohje löytyy maku.fi:n sivuilta, kuorrutuksesta vaihdoin sulatejuuston (kuulosti jotenkin omituiselta!) mascarpone-tuorejuustoon, muuten seurailin ohjetta.

Nyt hakusessa on joku taivaallinen suklaakakkuohje (mutakakkukin käy, tai joku täytekakun tyylinen, kunhan se vaan on I-H-A-N-A-A.), ja tekisipä mieleni pyöräyttää pellillinen toscapiirakkaakin. Huh, toivottavasti tämä kumma innostus menee äkkiä ohi, en tällä menolla mahdu kohta vaatteisiini :)

perjantai 9. syyskuuta 2011

Sarvangasana ja halasana, siis mitä?!


Olen löytänyt rajani. Joogatunnilta.

Tokihan se tiedossa on että tämä kroppa on yhtä taipuisa kuin kakkosnelonen, ja lihaskunto on ehkä jotain hamsterin luokkaa, mutta kylläpä tekee mieli vajota maan alle kun muut joogatuntilaiset näyttävät taipuvan vaikka solmuun siinä missä itse äheltää tuskaisena saadakseen itsensä yksinkertaisimpaankin asentoon. Eli näin parin tunnin kokemuksella ei todellakaan voi puhua vielä kovin suuresta henkisestä kasvusta ja koetusta mielenrauhasta, vaikka tunnin aikana mukavan lämmön ja rentouden päälle saakin.

Mutta todellakin, sarvangasana ja halasana, en pysty enkä kykene. Sarvanga on siis tuo kuvan asento, ja halasana tulee kun taittelet tuosta kropan kaksinkerroin niin että varpaat koskettavat lattiaa pään takana. Tai kyllähän minä pystyn, mutta kun ei tuo niskanikamien murtuma ihan houkuttele kuitenkaan! Ehkä olen vähän turhan kriittinen itseäni kohtaan, mutta syöhän se naista huomata että kaikki muut salilla tuohon pystyvät, minä en.

Näistä hurjista vastoinkäymisistä huolimatta en aio luovuttaa, jooga jääköön vakiotunniksi vähän tasapainottamaan muuten vauhdikasta viikko-ohjelmaa. Ehkä se vielä joskus tasapainottaa myös minua :) Ja se hot-jooga, sitä pitäisi ehdottomasti päästä joskus kokeilemaan!

Ensi kuussa alkava maratonkoulu aiheuttaa myös omanlaisensa paineet, lähinnä sen suhteen että miten selvitä hengissä siitä yleensäkin. Eilen piti ihan illan pimeydessä kokeilla että kuinka se hölkkä sujuu kun eipä ole tullut juoksuaskeleita otettua sitten yläasteen, jos ei joka kesäisiä hulluuskohtauksia lasketa kun juoksen kiljuen karkuun jotain mikä lentää ja surisee. Muutenkin luulen että tästä lähtien tulevat juoksutreenit suoritetaan vasta kun ulkona on täysin pimeää :)

tiistai 6. syyskuuta 2011

Valokuvaamisen vaikeudesta



Ostin meille yhteiseksi joululahjaksi viime vuonna digijärkkärin, kun vanha Canonin pokkari alkoi oireilla siihen malliin että uuden kameran hankinta tuli aiheelliseksi. Nyt meillä on hyvä kamera, ihan perus-sellainen (Canon Eos 1000D) mutta meidän käyttöön varmasti ihan passeli vehje. En ole edelleenkään jaksanut/saanut aikaiseksi perehtyä kaikkiin (ts. yhteenkään) hienouksiin mitä järjestelmäkamera sisällään pitää, eli olen tyytyväisenä kuvaillut täysautomaattiasetuksilla, ja yleensä jälkikin on ollut jonkinlaista.

Pidän valokuvauksesta, ja nyt lähtisin riemusta kiljuen jollekin "Näin kuvaat upeita kuvia uudella digijärkkärilläsi"-kurssille jos sellaisen jostakin opistosta bongaisin. Ei nimittäin ole helpoimpia kuvattavia nämä vilkkaat kissat ja lapset, jotka yleensä kamerani eteen joutuvat! Kissojen silmät ovat yksi hankaluus, kissat näyttävät heti demonin kaappaamilta jos erehdyt käyttämään salamaa, eikä sisätiloissa useinkaan valo riitä kuvaamaan ilman sitä. Ja yritäpä pitää se eläin paikoillaan sen puoli minuuttia, kun zoomailet ja haet sopivaa kuvakulmaa! Juu ei... Tai sitten kaikki tietävät nämä hetket, että kun kameraa ei ole käsillä niin kyllä sitten poseerataan ja keimaillaan niin rotukissana naaman edessä, loikkaat hakemaan kameraa ja kissa häipyy samantien muille maille. Argh!

Olen miettinyt myös studiokuvien ottamista näistä kissoista jossain välissä, onhan ne ammattikuvaajan otokset kuitenkin ihan eri maata omien räppäilyjeni rinnalla. :)

Nämä kuvat on otettu sillä pian täysin hengettömällä pokkarilla ja pakon sanelemana ilman salamaa, ne silmät.. Tarkoitus oli kuitenkin ikuistaa hetki kun kissa vihdoin ja viimein suostuu köllimään tuossa pesässä. Pesä oli ihan pirun kallis ja meni varmaan kuukausi niin ettei yksikään kissa edes katsonut sitä päin, saati sitten siinä nukkunut. Nyt oli sitten pakko kuvata, kun siihen kerrankin oli joku erehtynyt unillensa!

maanantai 5. syyskuuta 2011

Almaz


Kissojen lisäksi olen myös yhden koiran mamma. Alma on vuonna 2003 syntynyt ruskeapilkkuinen dalmatiankoira, joka on jo vuosia sitten muuttanut meiltä vanhempieni luokse maalle.

Pentuna Alma oli hirveä riiviö, joka ei meinannut millään oppia sisäsiistiksi ja käytännössä katsoen söi meiltä yhden kerrostalokaksion matalaksi. Koira kärsi myös melkoisen karmivasta eroahdistuksesta, joka onneksi on lieventynyt olemattomiin maalle muuton jälkeen.

Muutenkin pilkkutäkki on aiheuttanut meille useasti harmaita hiuksia ja sydämentykytyksiä syömällä mm. jättimäisen purkkapussin sisällön ja paketillisen After Eight-suklaita paperikääreineen kaikkineen, mutta toistaiseksi on näistäkin tempauksista selvitty. :) Nyt tietysti kuulostaa siltä että koira on ihan kauhea tapaus, mutta ihanampaa koiraa saa kyllä etsiä! Alma on maailman iloisin ja ystävällisin koira, joka luultavasti tulee päättämään päivänsä sydänkohtaukseen tervehtiessään vieraita turhan innoissaan :)

Kuvassa Alman ihania sydämenmuotoisia täpliä, onhan se tosi sydämellinen koira!

lauantai 3. syyskuuta 2011

Hullun naisen hullut harrastukset

















Olen ehkä vanhanaikainen ja jollakin tavalla omituinen, ja kun näitä tähän postaukseen lataamiani kuvia katsoo, niin ehdottomasti hullu! Mutta esittelenpä tässä pari minulle niin rakasta harrastusta, että ette saisi minua lopettamaan näitä vaikka maksaisitte miljoonan. Tai vaikka kaksi. :)

Olen harrastanut kirjeenvaihtoa niin pitkään kuin kynä on pysynyt kädessä, eikä edes nykyteknologia sähköposteineen ja facebookeineen ole saanut minut tästä harrastuksesta luopumaan. Ei vaan ole mitään parempaa kuin löytää pullea kirjekuori postilaatikosta, ja istahtaa sohvan nurkkaan lukemaan kuulumisia hyvältä ystävältä! Ja tietty puolet huvista tulee aina siitä kun saa ottaa hetken ihan itselleen, keräillä kynät, paperit ja ajatuksensa, ja vastata saapuneeseen kirjeeseen. Tällä hetkellä pisimmät kirjeenvaihdot ovat saaneet alkunsa jostain teinivuosilta, osa on tipahdellut matkan varrella pois kyydistä ja muutamiin uusiin ystäviin teen tuttavuutta parhaillaan.

Toinen vähän samantyyppinen harrastus on postcrossing jossa olen ollut nyt mukana reilut 5 vuotta. Lyhyesti idea on siis lähettää postikortti randomina valitulle vastaanottajalle mihin päin maailmaa tahansa ja yhtä lähetettyä korttia vastaan myös saat yhden kortin. Miten paljon upeita kortteja tähän maailmaan mahtuukaan! Olen viidessä vuodessa lähettänyt n.350 korttia, välillä on pidempiäkin taukoja ettei korttien lähettäminen kiinnosta, mutta sitten se into taas jostakin löytyy. Lisäksi foorumin puolella tulee tehtyä enemmän vaihtoja, eivätkä nämä vaihdot ole pelkästään postikortteja, paketteihin kääriytyy mm. suklaata, kirjepapereita, kirppislöytöjä ja mitä milloinkin. Ihania ihmisiä olen postcrossingin kautta tavannut!

Kuvista voi ehkä päätellä että mulla on pieniä hamsterin oireita :) Myönnän että jos näen jossain ihania kirjepapereita, tarroja tai postikortteja, en voi olla ostamatta niitä. Sitten joudun käymään itseni kanssa kauhean keskustelun, että raskin niitä käyttää ja lähettää eteenpäin :) Minulla on muutama suosikki-nettikauppa joissa tulee vierailtua säännöllisesti ja tilattua "kaikkea tarpeellista", vaikka en oikeasti tarvisi yhtään mitään. Nettishoppailu onkin yksi salainen paheeni, pitääkin joskus kertoa siitä enemmän...





Kissat löytävät aina kodin parhaat (ja omituisimmat) nukkumapaikat!



perjantai 2. syyskuuta 2011

Rentoo menoo ja p*skahalvaus!

Eilen tämä emäntä raahasi kinkkunsa ensimmäistä kertaa joogatunnille, ja oli mukavaa! Siis jos ihminen on jäykkä kuin rautakanki, niin eihän tästä voi olla suunta enää muuta kuin parempaan, ja aion jatkaa joogaa viikoittain.

Yllättäen siinä touhussa tuli ihan kuumakin, kroppa naatiskeli ihanista syvävenytyksistä mutta kaikista eniten vaikutusta oli kyllä pääkoppaan! Oli niin ihanaa rauhoittua ja rentoutua tunniksi täysin, tuli oikeen ahdistus siinä vaiheessa kun kuntosalin ovesta astui pihalle takaisin "kiireiseen maailmaan". Joogasta saan mukavaa vastapainoa näille vauhdikkaammille tunneille (spinning, compact gyria fit) mitä viikko-ohjelmasta löytyy :)

Lokakuusta lähtien kinkkuja pitäisi myös liikuttaa Movessa alkavassa maratonjuoksukoulussa, johon ilmoittauduin! Tavoitteena olkoon tämä, jos ainakin sen puolimaratonin sitten juoksisi!

No, sitten siihen vähemmän rentoon menoon.. Sain tänä aamuna säikähtää ihan tosissaan, tuntui että karkaa henki ruumiista! Kissat juoksivat tavanomaista aamuralliaan, kunnes yhtäkkiä yksi kissoista tulee ryminällä alas yläkerran portaista! Sydän pomppasi kurkkuun, eikä vähiten sen takia että se oli Kuutti, joka ei edes vielä ole meidän. Kissa nousi ylös ja ontui ensin aika vahvasti toista takajalkaansa, ja toki heti ajattelin että nyt se on vähintään murtunut ja rupesin soittamaan eläinlääkäriaikaa. Samalla laitoin viestin Kristiinalle ja pyysin soittamaan, onneksi pikaisesti puhelu tulikin ja päätettiin että jäädään seuraamaan jalkaa, kun ei siihen hätään ollut edes autoa jolla olisin kissan voinut Ouluun lähteä kuskaamaan. Nyt Kuutti käveleekin jo ihan normaalisti ja antaa vääntää jalkansa vaikka solmuun, joten taidettiin kuitenkin selvitä säikähdyksellä.

torstai 1. syyskuuta 2011

Helmi-käärme




Tässä meidän isännän itse itselleen hankkima 30-vuotislahja. Mamma sai kissan, isäntä ottaa käärmeen - reilua eikö totta!

Ehdot toki saneltiin, minä irtisanouduin heti kättelyssä kärmeksen hoidosta ja käsittelystä, enkä halua että boksia availlaan kun itse olen paikalla :) Nyt suostuin sen verran boksin raottamiseen, että kuvat saatiin otettua.

Pakastimessa pötköttelee kasa pieniä, karvattomia hiirenpoikasia, joita isäntä sitten muutaman päivän välein Helmille sulattelee, nami nams! Vielä herkummaksi tämä muuttuu käärmeen kasvaessa, kun ruvetaan syöttämään isompia hiiriä tai jopa pieniä rottia ravinnoksi, siitä vaan rotan löllykkä vesihauteeseen lillumaan :)

Poikanenhan se vielä on, täysikasvuisena viljakäärme voi olla jopa 1,5 metriä pitkä, kun puhutaan naaraasta kuten meillä on. Urokset vielä pidempiä.

Toisaalta ihan mukava kun on tuollainen live-luontodokkari olohuoneessa 24/7, onhan se vähän erijännä elukka kun nielee ruokansa kokonaisena ja luo nahkansa! Ja ainakin Elli on huomannut tämän live-elokuvan esityksen, välillä pojottaa nenu kiinni boksin kyljessä seuraten käärmettä :)

Eka kerta!

No niin, nyt on blogineitsyys korkattu! Olen jo jonkin aikaa miettinyt blogin avaamista, omaksi iloksi ja päiväkirjaksi tämän "eläintarhan" tapahtumista. Lisäksi tämä on mukava tapa jakaa kuulumisia sekä valokuvia!

Kattilassa asustaa 3 kattia (jotka ehdottomasti ansaitsevat paremmat esittelyt jatkossa!), yksi viljakäärme sekä 4 lasta. Meno on kuin Korkeasaaressa, pääsymaksua emme toistaiseksi peri joten tervetuloa ihastelemaan villiä luontoa meille!

Elämää Kattilassa on kuitenkin paljon enemmän kuin pelkkiä kattiloita, joten väliin voi tulla juttuja myös muista kiinnostavista ja ajankohtaisista asioista, harrastuksista ja lapsistakin. Yrittäkää kestää, toivottavasti viihdytte täällä yhtä hyvin kuin minä viihdyn Kattilassa!