Sarvangasana ja halasana, siis mitä?!

Olen löytänyt rajani. Joogatunnilta.

Tokihan se tiedossa on että tämä kroppa on yhtä taipuisa kuin kakkosnelonen, ja lihaskunto on ehkä jotain hamsterin luokkaa, mutta kylläpä tekee mieli vajota maan alle kun muut joogatuntilaiset näyttävät taipuvan vaikka solmuun siinä missä itse äheltää tuskaisena saadakseen itsensä yksinkertaisimpaankin asentoon. Eli näin parin tunnin kokemuksella ei todellakaan voi puhua vielä kovin suuresta henkisestä kasvusta ja koetusta mielenrauhasta, vaikka tunnin aikana mukavan lämmön ja rentouden päälle saakin.

Mutta todellakin, sarvangasana ja halasana, en pysty enkä kykene. Sarvanga on siis tuo kuvan asento, ja halasana tulee kun taittelet tuosta kropan kaksinkerroin niin että varpaat koskettavat lattiaa pään takana. Tai kyllähän minä pystyn, mutta kun ei tuo niskanikamien murtuma ihan houkuttele kuitenkaan! Ehkä olen vähän turhan kriittinen itseäni kohtaan, mutta syöhän se naista huomata että kaikki muut salilla tuohon pystyvät, minä en.

Näistä hurjista vastoinkäymisistä huolimatta en aio luovuttaa, jooga jääköön vakiotunniksi vähän tasapainottamaan muuten vauhdikasta viikko-ohjelmaa. Ehkä se vielä joskus tasapainottaa myös minua :) Ja se hot-jooga, sitä pitäisi ehdottomasti päästä joskus kokeilemaan!

Ensi kuussa alkava maratonkoulu aiheuttaa myös omanlaisensa paineet, lähinnä sen suhteen että miten selvitä hengissä siitä yleensäkin. Eilen piti ihan illan pimeydessä kokeilla että kuinka se hölkkä sujuu kun eipä ole tullut juoksuaskeleita otettua sitten yläasteen, jos ei joka kesäisiä hulluuskohtauksia lasketa kun juoksen kiljuen karkuun jotain mikä lentää ja surisee. Muutenkin luulen että tästä lähtien tulevat juoksutreenit suoritetaan vasta kun ulkona on täysin pimeää :)