maanantai 10. joulukuuta 2012

Tehotyttönä

Meillä taidetaan tänävuonna marttojen ohjeiden vastaisesti viettää joulu kaapeissa, niissä taitaa minun urakoinnin myötä olla siistimpää kuin ulkopuolella! Itseasiassa tuo kaappien siivous on ollut mukavaa, tulee lisää tilaa ja turhat roippeet tulee heitettyä pois, sekä lisäksi löytää kaikkea minkä olemassaoloa ei edes muistanutkaan! Sain kasattua yhden peräkontillisen verran kierrätykseen meneviä leluja, lastenvaatteita sekä erinnäisiä kodin tavaroita, jotka tänään vietiin SPR:n kirppikselle. Vielä on muutama kaappi raivaamatta, olen tietoisesti niitä vältellyt, mitä ihmettä tehdä esimerkiksi hirmukasalle CD-levyjä, joita ei enää ikinä kuuntele? Olen myös kerännyt noin 15 vuoden kirjeenvaihdon, ja nyt sitä alkaa olla sellainen vuori että päätin eilen niitä loputtomia laatikoita katsoen, että taitaa olla näiden aarteiden aika palaa lämmityskattilassa. Raastaa sydäntä, mutta ehkä näin on parasta, postikortit vievät paljon vähemmän tilaa ja niitä en roviolle vie ikinä!

Tein myös iiiiiiiiihania löytöjä sieltä SPR:ltä, jossakin postauksessa mainitsin ne kuppikynttilät... No nyt pääsen testaamaan ne ihan itse, näihin:

Kauniita kuppeja, eikös? Arvatkaapa mitä noista piti maksaa? Tuo 3 kupin setti asetteineen, yhteensä 1 euro! Ja nuo 4 muuta kuppia, 20 senttiä/kpl! Joten eipä ollut kovin kallis ostosreissu :) Nyt vaan tilaamaan kynttilämassaa ja sydänlankaa, onkohan meillä jotain kattilaa jonka voin pilata massan sulatuksessa?

Olen aina ollut kateellinen kaikille jotka tekee vaikka mitä, ja joilla on aikaa tehdä vaikka mitä.. No nyt alan itse ymmärtää sen että nyt voi nautiskella tästä ajasta ja tekemisen ilosta, ei ole pakko tehdä mitään jos ei halua - mutta voit myös tehdä ihan mitä haluat! Ja tosiasia on sekin että kun pitää itsensä "kiireisenä" niin ei tule mietittyä asioita liikaa.. Sivulauseessa voisin kuitenkin mainita että pään magneettikuvaus on tulossa vasta huhtikuussa.

Vein tänään Haltin näyttelyilmoittautumiset (Jyväskylä 16-17.2.2013) postiin, haetaan sieltä pojalle myös siitoshyväksyntää. Vielä ei ole keväälle morsiamia tiedossa, mutta luulenpa niitäkin löytyvän ;)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti