torstai 22. marraskuuta 2012

Kastraattikerho sai uuden jäsenen tänään

Feanorian Dance D'amour "Elli" ja Feanorian Electrocute "Kuutti"
Vein Kuutin tänään aamulla klo. 10 eläinlääkäriin, kissa tutkittiin ja pistettiin nukutusaine lihakseen, puhe oli että tullaan noin 12 aikoihin hakemaan omamme pois. No sitten puoliltapäivin tuli eläinlääkärin avustajalta viesti että leikkauksessa kestää odotettua kauemmin, tulkaa puoli yhden jälkeen hakemaan kissa. Mennään sovittuun aikaan lääkäriin, mutta eipäs vaan näy kissaa missään! Alkoipa siinä jo omat ajatukset laukkaamaan ja pelkäsin jo etteivät ne saa Kuuttia hereille nukutuksesta..

Kello oli lähempänä 13.30 kun lopulta kissa tuodaan meille, ja selvisipä sitten mikä oli viivyttänyt operaatiota. Rouva siamilainen ei suinkaan ollut vaikea heräteltävä, vaan häntä oli ollut hyvin vaikea saada nukahtamaan! Ja nukahdettuaan oli nukkunut sitten niin kevyttä unta, että oli herännyt kesken leikkauksen (!) ja olivat joutuneet lisäämään nukutusainetta että olivat saaneet ommeltua loput tikit massuun.

Selviämisasemalla (=kotona) Kuutti on ollut onneksi niin normaali kuin kissa voi kyseisen toimenpiteen jälkeen olla. Annoin levätä ja heräillä useamman tunnin isossa boxissa, nyt kun alkaa olla enemmän tolkuissaan niin on päässyt säikyttelemään muita kissoja kaulurin kanssa. Oli pakko pitää kauluri kaulassa, rupesi heti räpeltämään leikkaushaavaa kun pääsi kaulurista.. Mutta yritetään päästä siitä mahdollisimman pian eroon. Eikä onneksi vaikuta yhtään kivuliaalta, toivottavasti haava paranee ilman ongelmia ja Kuutti on kohta taas täysillä laukkakisoissa mukana! :)

Nyt voi sitten taas olla huoleton kollin omistaja, ainakin sen aikaa kunnes Halti keksii kollin vinkeet ja nurkista rupeaa löytymään haisevia ylläreitä!

Meidän "pikku" Halti oli tällä viikolla puntarilla 3,1 kiloa, ikää siis vajaa 5 kuukautta :) Taisi mennä nyt ohi meidän Elli-itämaisesta (3v.)! Kuutti-pullukka on vielä porukan painavin, lääkärin puntarilla 4,2 kg. Mietiskelin tuota Kuutin ilmoittamista helmikuulle Jyväskylään, mutta se nyt riippunee siitä että malttaako tuo Halti "mammanpoika" lopettaa tissinlutkutuksen. Halti siellä nyt ainakin on hakemassa siitoshyväksyntää. Ja minä haluan sen valkoisen tupla-Sturdin, jos mulla jatkossa kulkee kaksi kissaa näyttelyissä, kai joulupukki tätä(kin) blogia lukee?!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti