Sijoituskodin elämää, h-hetki lähestyy!

Kuutista on tullut paksu, samaa tahtia massun kasvun kanssa on myös kissa itse rauhoittunut, pienetkin pomput ja siirtymiset ovat niin kovin kovin raskaita (ainakin kissan mielestä...) että pitää köllähdellä tuon tuostakin lepäämään. Pentujen liikkeet tuntuvat nyt kädellä mahan läpi, ja samalla on ajatus kissanpennuista tullut itsellekin todellisemmaksi - kohta meillä vilistää täällä ihana siamilaislauma! Jännityksellä odotan ensi viikkoa (laskettu aika juuri juhannuksena, lauantaina 23.6.), kuinka toivonkaan että synnytys sujuisi hyvin eikä tarvisi turvautua eläinlääkäriin ja että tuore äiti hoitelisi alusta asti pentunsa hyvin. Ja montako pientä valkoista sieltä tupsahtaakaan?!

Nyt kun sekä emo että isä ovat siamilaisia, tulevat pennut syntyvät siis täysin valkoisina, pointit (eli toisinsanoen naamiokuvio sekä muut värilliset kohdat kissassa) rupeavat muodostumaan vasta myöhemmin. Meillä on siis edessä pentujen merkkaus, jotta tunnistetaan kuka on kuka siihen asti kunnes värit rupeavat näkymään. Edelleenkin olen todella onnellinen siitä että kissan kasvattaja tulee sitten avuksi pentujen syntymään, vaikka parhaassa tapauksessa kaikki meneekin ilman että ihmisen tarvitsee mihinkään juurikaan puuttua, on kuitenkin niin paljon asioita jotka voivat mennä pieleen ja silloin on hyvä olla kokeneempi kaveri mukana toiminnassa. Sekin on mukavaa että kissa saa tehdä pennut omassa kodissa, tutussa ympäristössä, joillakin kasvattajilla sijoituskäytäntö on toisenlainen ja sijoituskissa menee kasvattajan kotiin synnyttämään.

Muutama sana muuten tuosta sijoituskissasta ja sijoituskotina toimimisesta yleensäkin. Ensinnäkin, kun sijoituskodin sekä kasvattajan yhteistyö on todella tiivistä, on äärimmäisen tärkeää että ihmiset tulevat toimeen keskenään. Meillä on käynyt hyvä tuuri, olen reissannut kasvattajan kanssa useissa kissanäyttelyissä yhdessä, toimitaan molemmat Pohjoisen Rotukissayhdistyksen hallituksessa ja ollaan tultu tutuiksi, siltä pohjalta on tullut hyvä ja luottamuksellinen suhde puolin ja toisin. On ollut helppo kääntyä kasvattajan puoleen niin hyvissä kuin huonommissakin asioissa, ja kissan kuulumisistakin olen yrittänyt pitää aina ajantasalla.

Sijoituskodilta tarvitaan myös vastuuntuntoa sekä sitoutumista, kissanpentu-projektikin on aika pitkä sopivan kiiman odottelusta siihen asti kunnes pennut ovat luovutusiässä. Hitaasti kehittyvänä rotuna simskut (ja itämaiset) luovutetaan vasta 14 viikon ikäisinä (meidän kasvattajan käytäntö), ja pikkuiset elämäniloiset riiviöt ehtivät ihan takuulla pistää kodissa kaiken matalaksi :) On myös hyvä pitää mielessä että sijoituskissa on kasvattajan omaisuutta niin kauan kunnes allekirjoitetut sijoitusehdot ovat täyttyneet, ja olet myös sitoutunut hoitamaan kissan sekä sen pennut kasvattajan ohjeiden mukaan.

Itse pidän sijoituskotina toimimista todella hyvänä tilaisuutena nähdä kissankasvattajan elämää läheltä ja samalla saan arvokkaita kokemuksia, kodin ikkunat ovat helisseet useaan otteeseen miehenkipeän simskuneidin karjuessa kiimaansa, nyt olen saanut seurata kissan odotusaikaa ja massun kasvatusta, ja ihan pian on edessä synnytys ja sitä kautta sitten pentujen hoito. Onhan se joskus itselläkin mielessä käynyt, ihan pienimuotoisen kasvatuksen aloitus, mutta on vielä paljon paljon asioita joita en osaa tai ymmärrä, eli oppivuodet jatkukoon vielä. Ehkä vielä joku päivä? :)